Blogi: Perussuomalaiset unohti sut jo – Aito protestiääni Junes Lokalle 270

Perussuomalaiset aikoinaan piti vaalijärjestelmää epäreiluna, ne puheet loppu siinä kohtaa kun pääsivätisoksi puolueeksitäydellinen kusetus taas kerran! On puoluejohtovaihtunut välissä ja maapallokin on pyörähtänyt pari kertaa akselin ympärillä, lopputulos on sama. Persut on tyytyväisiä kun puoluetuki juoksee ja vaalijärjestelmä ei mahdollista uusia toimijoita politiikkaan mukaan.

Kaikkien aikojen härskein temppu nähtiin Persuilta heti 2019 Eduskuntavaalien jälkeen, he asettivat tuoreet uudet kansanedustajat ehdolle Eurovaaleihin. Ajattelin, että he sentään perustelisivat ehdokkaan asettelun vaalijärjestelmällä ja ottaisivat keskusteluun tämän epäreilun systeemin. Mitä vielä, ei sanakaan asiasta. He ovat itsensä asialla, eivät teidän kansalaisten.

Vaalijärjestelmä pitää siitä huolen, että politiikkaa ei ole tekemässä muut kuin nämä isot puolueet ja Persut nyt pääsi siihen rinkiin mukaan. Eivät he halua sinne enää muita, siellä on hyvä olla reilun 5milj puoluetuilla. Samat puolueet vaihtavat paikkaa vaaleista toiseen!

Jos haluat aidosti muutosta, niin tämä epäreilu vaalijärjestelmä pitää muuttaa, Persut ei sitä halua muuttaa, ainut järkevä asia mitä tässä epätoivoisessa tilanteessa voit tehdä, on antaa protestiääni Junes Lokalle! Jos äänestät Perussuomalaisia tai muita isoja puolueita, niin tuet tätä epäreilua ja tuhoisaa vaalijärjestelmää.

Junes Lokka on ehdolla numerolla 270.

Kommentointi auki aiheeseen. (Alla)

Juha Korhonen

14 KOMMENTIT

  1. Ei kai kukaan enää Suomessa ole sitä mieltä että Persut ajavat suomaalisten asiaa tai ovat kansan etujen puolesta? Joskus 16 vuotta sitten vielä joku saattoi uskoa Soinin saarnoihin, mutta jos 12 vuotta sitten kaikki muuttui.

    Se joka vielä kuvittelee että Persut on mitään muuta kuin Kokoomuksen farmiliiga sionistisessa pyramidijärjestössä on naivi.

  2. Herra Korhonen on väärässä ja oikeassa!
    Ensin väärässä:
    ”Perussuomalaiset aikoinaan piti vaalijärjestelmää epäreiluna..” Pitävät varmaan vieläkin, se vaatii vain sopeutumista.?
    ”Persut on tyytyväisiä kun puoluetuki juoksee…” Persut on ainoa puolue joka on vaatinut puoluetukien leikkaamista.
    ”Kaikkien aikojen härskein temppu nähtiin Persuilta heti 2019 Eduskuntavaalien jälkeen, he asettivat tuoreet uudet kansanedustajat ehdolle Eurovaaleihin”?
    Persujen Puolueorganisaatio on kapea ja tunnettujen ehdokkaitten määrä on vähäinen verrattuna vanhoihin puolueisiin.
    OIKEASSA: Jos ja kun nämä edellä kertomani asiat ottaa äänestäjää päähän, niin:
    Aito protestiääni Junes Lokalle 270!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • …mutta lopettivat puluetukien lopettamisen vaatimisen kun saivat monta edustajaa eduskuntaan… Niin se hellitolppa sokaisee.

      Junes lokalle lähti ääni,koska Persut eivät ole ajaneet suomalaisten tai Suomen asioiden tilojen paranemista viimeiseen 12 vuoteen. Ehkä joskus puolueen perustamisen alkuaikoina, mutta ei enää 12 vuoteen. Jokainen joka pikkuisenkin korottaa ääntää suomalsiten tai työväen olojen paranemisen puolesta ”harjataan valkoiseksi” tai ”sanoudutaan irti vihapuheesta”.

      Katsokaa Jussia. Se lupas palauttaa palkkansa EU:lle jos se valitaan? Onko palauttanut? Entä asumistuent? kuluvrkovaukset? Avustajien korvaukset? Ja muut verovapaat tulot? Jussikin hiljeni kerralla kun pääsi EU:hun. Ei ole edes kertonut mistä asioita sielä on päätetty tai mitä on tehty.

      Juuri tällaisia ovat Persut. Maanpettureita.

  3. Puoluetuki pitäisi lakkauttaa! Edustajille maksetaan jo palkkaa, ei kai nyt ole mitään järkeä puoluetta tukee. Siitä vaan myymään kahvikuppeja jos rahaa tarvitsevat. Ei sitä puoluetukea saa uudetkaan puolueet.

    Perussuomalaiset ei ole ottanut millään tavalla vaalijärjestelmää isompaan keskusteluun mukaan. Missä on lakialoitteet asiasta? Teot ratkaisevat, ei puheet.

  4. Juu ehdottomasti pitäisi perus-suomalaisten laittaa eu-ehdokkaiksi 10 Esko Mörköä kurpaisenniemen häryn-notkosta joista kukaan ei ole kuullutkaan. Kai siinä pitää puolueelle(kin) antaa valtaa. Tietysti jos ei tuo puolue järjestelmä niin kiinosta; Mahdollisuus olisi siihen, että Jaana Pelkonen olisi pääministeri, Hiihtäjä Jorma Iso mulkukka valtionvarainministeri ja varmasti transministeriksi olisi valittu Neito vihreä tummilla makkaroilla perässä hinkuvana, sekä luonollisesti miss gay suomi 2018 opetusministeriksi.

    • Sun on ihan pakko olla Persujen jäsen? Yleensä tulee ton tasosia vastauksia sillon kun niitä arvostelee.

      • Ööö miksi mä oisin joku jäsen? Olenko nyt sitten kaikkien muidenkin puolueiden jäsen kun niilläkin sattuu olemaan noita ehdokkaita jotka on eduskuntaan valittu? Kyllä OLEN EHDOTTOMASTI RKP:EEN JÄSEN, koska juha molontorpasta sen kertoi.

        Vain perussuomalaisten tulisi supistaa ehdokas listaa ei esim. Juhan emämään puolueen tai henkisen sosiaalidorkien keskittymän?

        Jos protesti äänen annan se menee ehdottomasti juhan kaltaisten takia ruotsalaisille, tietääpä ne, että olen protestoinut antamalla mulkulle ääneni.

      • Ja sun on pakko olla vasemmistoliiton palkkalistoilla, koska vain tulipunaisilta kommunusteilta tulee sinun suoltamasi kaltaista marxilaista vaalivaikuttamista.

        Ei siinä mitään, jonne saa olla ihan niin komukka kuin haluaa ja julkaista niin punavihreää nettifoorumia kuin mieli tekee, mutta osta kivekset ja opettele myöntämään punikkiutesi.

        Tosiasiassa Juha Korhonen on Saksan antifan asialla, luomassa näillä eri julkaisuillaan eripuuraa ainoiden todellisten vastavoimien kannattajakuntaan.

        Junes on ihan asia äijjä jonka rohkeudesta ja sitkeydestä sekä röyhkeydestäki on ollut ja toivottavasti on jatkossakin paljon hyötyä Suomelle ja suomalaisille. Mutta itku tulee jos meidän pitäisi luottaa Juneksen ja Korhosen jollain tasolla pelastavan tämän maan. Siihen vain nyt tarvitaan isommat saappaat, mitä Juha ei selvästi hahmota.

        Korhonen on nyt sitten myynyt itsensä antifalle.

  5. Eikö tämä Marokkolainen välitä oman isän-maansa asioista ?
    Oliko Junes, itse ehdolla kansanedustajaksi, tosin erittäin laihalla tuloksella?
    ja nyt sitten tulisi, ei kanta-suomalaiselle, antaa hillotolppa Eu:sta?

    Mitä, Junes jos menisit, isäsi synnyin sijoille!
    Suomi Suomalaisille!

    Se että joku on saanut olla täällä tai jopa saanut kansalaisuuden ei tee henkilöstä SUOMALAISTA!
    Se on veri ja SUKU joka määrittelee kuka on SUOMALAINEN, ja samaa de wit voi poistua maastamme.

  6. Pitäisikö persujen äänestää Lokkaa jonka jälkeen viher-vassarit yms kiittää, kun äänet leviää pienpuolueille.

  7. Puoluetuki pois, sehän on elitismin alkuraha. Kansanedustajilla on riittävät tulot maksaa puolet palkastaan puoluetueksi järjestlleen. Puoluetuki on korrupion alkupääomaa aiheuttaen puolueen muuttumisen oman edun tavoittelijaksi. Tarkoitushan olisi edustaa kansalaisia. Puoluetuen johdosta kansanedustajiksi päätyy liiaksi vähälle koulutukselle jääneitä henkisiltä kyvyiltään vajaata väkeä.

  8. Eihän kukaan koulutettu pyrkisi eduskuntaan jos palkka olisi pienempi.
    Puoluetuki on todellakin tarpeellinen, jos ei sitä olisi, puolueita olisi helpompi lahjoa.

Vastaa käyttäjälle Dena Peruuta vastaus

Please enter your comment!
Please enter your name here