Suomen Kansa Ensin Youtube lähetyksissä järkyttävää uhkailua ja solvaamista – Jopa tappouhkauksia!

Suomen Kansa Ensin puolueen  asiat on sekaisin ja asioita käsitellään Tampereen Käräjäoikeudessa parhaillaan. Käräjäoikeus on asettanut Marco De Witin junaileman jäsenkokouksen päätöksen hallituksen valinnasta...

Poliisi: Oulussa pontikankeittäjä rysänpäältä kiinni

Poliisipartio havaitsi torstai-iltana toisen tehtävän yhteydessä Kuhmossa asunnossa olleet pontikankeittovälineet. Parasta aikaa valmista juomaa oli valumassa ja saaveissa rankkia käymässä. Valmista ainetta oli tehty kolme...

Riikka Salmi valittiin Suomen Kansa Ensin puolueen uudeksi puheenjohtajaksi

Suomen Kansa Ensin kokoontui Ouluun Jäsenkokoukseen. Kokouksessa valittiin yksimielisesti Riikka Salmi puolueen puheenjohtajaksi. Suomen Kansa Ensin puolue on ollut kaaoksessa Marco De Witin ollessa puheenjohtajana...

Suomen Kansa Ensin puolue hakee menetetyistä puoluetuista korvauksia oikeuden kautta 720 000 euroa

Suomen Kansa Ensin "puheenjohtaja" Marco de Wit hakee yhdessä avopuolisonsa Mari Kosonen kanssa menetetyistä puoluetuista korvauksia oikeuden kautta. Oikeudessa käsitellään moitekannetta joka on tehty...

Janus Putkonen MV:n päätoimittajaksi ja trollitehtaat mellastaa Suomessa!

Suomessa toimivat vapaat mediat, mitkä ei kuulu mediapooliin ovat ajettu ahtaalle vuosia kestäneellä mustamaalaamisella. On levitetty valheita Venäjän rahoituksesta ja jopa Venäjän ohjauksesta. Janus Putkonen...

Valheenpaljastaja: Johanna Vehkoon asianajajalta jättilasku kunnianloukkaus oikeudenkäynnistä

Yleisradion toimittajana ja JSN:n jäsenenä toiminut Johanna Vehkoo oli oikeudessa vastaamassa kunnianloukkaus syytteeseen 20.3.2019 Oulun käräjäoikeudessa. Vehkoon asianajaja Martina Kronström jätti käräjäoikeuteen 22 000...

Professori Panarin: Kamppailu kansallismielisten ja lontoolaisten globalistien kesken

Venäläinen akateemikko ja professori Igor Panarin päättää tuoreimman, massiivisen teoksensa ”Hybridisodat – historia, teoria ja käytäntö” (Johan Bäckman Publications, 2019) mielipiteitä ja vapauksia kunnioittaen: ”Lukijat...

Yleisradion ”toimittaja” Jessikka Aro jatkaa rikosilmoituksien tehtailuja

Trolleja jahtaava Yleisradion "toimittaja" Jessikka Aro jatkaa rikosilmoituksien tehtailuja. Jessikka Aro on viime vuosina tehnyt lukuisia rikosilmoituksia mitkä ei ole johtanut esitutkintaan, onko tämä poliisin...

Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholm on kuollut

Yö-yhtye tiedotti sosiaallisessa mediassa Olli Lindholmin kuolemasta seuraavasti. – Meillä on teille surullisia uutisia. Yö-yhtyeen perustajajäsen, keulakuva ja laulaja Olli Lindholm on poissa. Olli menehtyi maanantain...

Suomen Kansa Ensin ja Kansalaispuolue vaaliliittoon – myös Sinisillä vaaliliitto Kansalaispuolueen kanssa

Suomen Kansa Ensin ja Kansalaispuolue solmi 10.2.2019 vaaliliiton tuleviin eduskuntavaaleihin. Suomen kansa Ensin kertoo sivuillansa seuraavasti vaaliliitosta. "Kansalaispuolueen ja Suomen Kansa Ensin puolueen johto tapasivat tänään...

Uusimmat