GCM-sopimus tekee maahanmuuton arvostelusta rikollista toimintaa

EU-parlamentin jäsen, hollantilainen Machiel de Graaff, varoittaa EU-kansalaisia, että YK:n siirtolaissopimuksen hyväksyminen tekee maahanmuuton arvostelemisesta rikollista toimintaa, josta seuraa rangaistus.

Marokossa järjestetään kansainvälinen kongressi 10.-11. joulukuuta. Kongressiin osallistuvat maat allekirjoittavat YK:n siirtolais- eli GCM-sopimuksen. Vaikka sopimus sinällään ei ole sitova, sen allekirjoittaneet maat sitoutuvat muuttamaan lainsäädäntönsä sopimuksen mukaiseksi.

”Yksi uuden sopimuksen peruselementti on se, että käsitystä vihapuheesta laajennetaan”,sanoo Machiel de Graaff.

De Graaffin mukaan sopimuksella halutaan kriminalisoida maahanmuuttokeskustelu. Siirtolaisuuden arvostelusta tulee rikos.

”Maahanmuuttokriittiset mediat voidaan sulkea. Sopimuksella laillistetaan massamaahanmuutto.”

”Sopimus sanelee, että maahanmuutto on ihmisoikeus, joten käytännössä Merkelin siirtolaisavoimen politiikan arvostelu tulee mahdottomaksi riskeeraamatta vihapuheesta seuraavaa tuomiota”, sanoo de Graaff.

Kaikki maat eivät suostu allekirjoittamaan YK:n sopimusta. Australia, Bulgaria, Israel, Italia, Itävalta, Kroatia, Puola, Slovakia, Sveitsi, Tsekin tasavalta, Unkari ja Yhdysvallat ovat jo ilmoittaneet jäävänsä sopimuksen ulkopuolelle.

Yksi sopimuksen ohjaavia periaatteita on ”yhteiskunnan kattava lähestymistapa”, mikä tarkoittaa, että media valjastetaan edistämään sopimuksen toteuttamista.

Jos maahanmuutosta tulee ihmisoikeus ja kuka tahansa saa luvallisesti muuttaa mihin tahansa maahan, Eurooppaan käytännössä tulvii ihmisiä taloudellisesti heikommilta alueilta, kuten Lähi-idästä ja Afrikasta.

Suomi aikoo allekirjoittaa GCM-sopimuksen. Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari on kovistellut ulkoministeri Timo Soinia sopimuksesta, mutta vaikka faktat ovat tiedossa, Soini väittää, ettei sopimus sido mihinkään.

Lähde: Sunday Express

Lue myös:

https://51.68.84.119/orban-ykn-gci-sopimus-riski-allekirjoittavien-maiden-kansalaisille/

5 KOMMENTIT

  1. ”Soini väittää, ettei sopimus sido mihinkään”

    Ja sitten jälkeenpäin vetoaa siihen, että kun on sopimus. Kansankusettaja vauhdissa. Mitähän hillotolppaa se kyttää?

    Jos kerran se ei velvoita mihinkään, miksi se edes tehdään?

    Soini väittää, että ei siellä mitään allekirjoiteta. Miksi lukemattomat maat ovat joko kieltäytyneet allekirjoittamasta sitä tai harkitsevat kieltäytymistä? Tietääkö Soini enemmän, vai onko se vaan härski valehtelija, jolla ei ole minkäänsorttista selkärankaa, eikä vähääkään haluja olla rehellinen ja ajaa suomalaisten etuja. Hän haluaa hallituksen myötä myydä loputkin Suomesta koko maailman pummien hillotolpaksi.

  2. No jos tuolta ei voi välttyä, niin kaikki taloudellinen tuki näille uuseurooppalaisille pitää lopettaa. Jos raha hanat on kiinni, niin kuka tänne haluaisi tulla.

    Kyllä Soini pitää saada syytteeseen ja vankilaan tuollaisesta kansan pettämisestä ja paskan puhumisesta.

Kirjoita kommentti

Please enter your comment!
Please enter your name here