Maria Veitola purkautuu tuloistansa – ”Onko minua kusetettu”

Iltalehden haastattelussa Maria Veitola epäilee tulleensa ”kusetetuksi”

Maria Veitola tienaa tuoreiden verotietojen mukaan noin 52 000 euroa ansiotuloa ja pääomatuloja Veitola nosti reilu 10 000 euroa. Kun taas juontajat Roope salminen ja Tuomas Enbuske tienasivat huomattavasti Veitolaa enemmän. Roope Salminen ylsi melkein 200 000 euron tuloihin ja pääomatuloja Salminen nosti noin 12 000 euroa. Tuomas Enbuske sai ansiotuloa reilut 200 000 ja pääomatuloa lähes 9 000 euroa.

– Mun mielestä verotiedot on vähän sellaisia, että ihan sama mulle, uutisoidaanko niitä vai ei, mutta tällaisella alalla, jossa lähes kaikki ovat freelancereita, niin luvut on aika huonosti vertailukelpoisia. Mulla on esimerkiksi itselläni osakeyhtiö ja maksan itselleni varsin kohtuullista palkkaa. Niin sehän ei kerro sitä, mikä mun tulotaso oikeasti on, Veitola kertoo Iltalehdelle.

Veitola on radio- ja televisiotoimittaja sekä Radio Helsingin sisältöjohtaja. Lisäksi hänet tunnetaan esimerkiksi Tähdet, tähdet -ohjelman tuomarina. Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmaa hän on tehnyt vuodesta 2016.

– Tuntuu aina erikoiselta ajatella, että mä tienaan kaikista huonoiten ja mun kollegat tienaa paremmin. Tulee mieleen, että onko mua kusetettu jossain kohtaa, Veitola kertoo.

1 KOMMENTTI

  1. Ei ole kusetettu, ihan osaamisen mukaan maksetaan. Tosin pojat vierellä saa liikaa ansioihinsa nähden.

Kirjoita kommentti

Please enter your comment!
Please enter your name here