Miksi Antti Herlin soitti presidentille? Laura Halmisen kotietsinnän arvoitukset, osa 1

Noin vuosi sitten 17.12.2017 Helsingin Sanomien toimittajan Laura Halmisen kotiin tehtiin kotietsintä. Se liittyi edeltävänä päivänä 16.12.2017 Helsingin Sanomien julkaisemaan artikkeliin, joka sisälsi Suomen puolustusvoimien sotilastiedustelun salassa pidettävien asiakirjojen tietoja ja lisäksi vihjauksen siitä, että lehti piti laittomasti hallussaan näitä asiakirjoja enemmänkin ja uhkaa julkaista niitä lisää. Samana päivänä kun juttu julkaistiin, 16.12.2017, Pääesikunta teki asiasta tutkintapyynnön poliisille. Rikostutkinnasta ilmoitti julkisuuteen puolustusvoimain ylipäällikkö, tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka edelleen samana päivänä, 16.12.2017, julkaisi kotisivullaan lyhyen tiedotteen, jonka koko sisältö on seuraava: ”Salaisia asiakirjoja on laittomasti luovutettu Helsingin Sanomien haltuun. Siltä osin on rikostutkinta käynnistetty. Korkeimman turvaluokituksen saaneiden asiakirjojen sisällön paljastuminen on turvallisuutemme kannalta kriittistä ja voi aiheuttaa vakavia vaurioita.”

Pääesikunnan tutkintapyynnön mukaan Helsingin Sanomien artikkeli sisälsi tietoja, jotka Suomen turvallisuuden ja maanpuolustuksen vuoksi on määrätty salassa pidettäviksi. Lisäksi puolustusvoimat on erikseen arvioinut poliisille, että useampi artikkelin kohta sisältää tietoa, joka aiheuttaa erityisen suurta vahinkoa Suomen turvallisuudelle ja maanpuolustukselle. Näin lukee KRP:n aihetta koskevassa raportissa:

Poliisin näkemys asiasta viittaisi siihen, että Helsingin Sanomien jutulla oli jotakin muita kuin journalistisia päämääriä. Kummastusta herättää sekin, että lehti julkaisi asiakirjoista vain pari pientä otetta, ikään kuin vain osoittaakseen, mitä kaikkea sen hallussa on. Samalla esitettiin peitelty uhkaus siitä, että asiakirjoja voidaan julkaista lisää tai miksei luovuttaa eteenpäin (eniten tarjoavalle?).

Mitä oikein tapahtui? Miksi Helsingin Sanomat hankki ja julkaisi Suomen puolustusvoimain salaisia asiakirjoja, joiden julkistaminen aiheuttaa vaaraa Suomen maanpuolustukselle ja turvallisuudelle?

Kun tieto rikostutkinnasta oli saavuttanut jutun toisen kirjoittajan, Helsingin Sanomien toimittaja Laura Halmisen, hän harkitsi yhden päivän ja päätti sitten toimia. Noin vuorokausi presidentin tiedotteen julkaisemisen jälkeen, sunnuntaina 17.12.2017, Halminen otti vasaran ja tietokoneensa, ja meni kotinsa kellariin. Siellä hän yritti vasaroimalla tuhota läppärinsä ja sen sisällön. Halminen soitti itse hätäkeskukseen, koska hänen mukaansa tietokoneen vasarointi sytytti sen tuleen. Palokunnan mukana tuli myös poliisi, mikä hätäkeskusnauhan mukaan pelästytti Halmisen. Poliisi ihmetteli tilannetta ja selvitettyään asiaa, päätti suorittaa kotietsinnän. Halmiselta otettiin talteen 19 esinettä, joiden epäillään sisältävän mainittuja Suomen puolustusvoimille kuuluvia salassa pidettäviä tietoja, joiden julkistaminen vaarantaa Suomen turvallisuuden.

Miksi tiedot olivat juuri Halmisen hallussa ja miksi hän yritti tuhota niitä omassa kodissaan? Miksi Halminen vasaroi juuri tietokonettaan, vaikka häneltä takavarikoitiin myös muistitikkuja ja muistivihko? Miksei hän tuhonnut niitä? Vai tuhosiko hän jotakin muutakin? Ja miksi juuri Halminen, olihan jutulla toinenkin kirjoittaja, Tuomo Pietiläinen. Tehtiinkön hänenkin kotiinsa tai työpaikalle kotietsintä? Tehtiinkö Sanomataloon kotietsintä myös? Kuinka moni Helsingin Sanomien toimittaja on asiassa epäiltynä? KRP:n mukaan asiassa on syytä epäillä ”lehtiartikkelien julkaisijoiden syyllistyneen turvallisuussalaisuuden paljastamiseen”. Tämä tarkoittaisi, että vastuuseen on joutumassa myös vastaava päätoimittaja Kaius Niemi, vaikka hän itse ei ole hiiskunut asiasta sanaakaan.

Ennen kaikkea: miksi Halminen ryhtyi niin typerään tekoon kuin tietokoneensa tuhoamiseen vasaralla? Selitys voi löytyä siitä, että joku käski häntä tuhoamaan tiedot heti. Kuka? Jos häntä käskettiin, se on voinut olla tiedot vuotanut taho tai Helsingin Sanomien johto. Miksi materiaalit yleensäkään olivat juuri Halmisen hallussa hänen kotonaan? Veikö hän ne sinne? Hakiko hän ne toimituksesta tuhottavaksi kotonaan? Vai viittaako Halmisen toiminta siihen, että hän oli myös itse hankkinut ne tiedot, jotka hän yritti tuhota? Onko Halminen siis ainoa henkilö, joka tietää, kuka tiedot luovutti?

Hätäkeskuksen tiedotteen mukaan Laura Halminen ilmoitti tulipalosta ja vasarasta kello 15.51. Keskusrikospoliisin asiakirjojen mukaan paikalle menneeltä poliisipartiolta kesti alle 30 minuuttia ymmärtää, että asiassa oli jotakin syvästi mätää. Kello 16.20 Helsingin poliisista ilmoitettiin Keskusrikospoliisiin, että Halminen oli yrittänyt kellarissaan hävittää olennaisia todisteita. Tämän jälkeen kotietsinnän aloittamista pohdittiin KRP:n asiakirjojen mukaan noin kaksi tuntia. Mitä tuona aikana tapahtui? Yleisradion julkistaman uutisen mukaan, tuona aikana, tilanteen ollessa niin sanotusta päällä, Helsingin Sanomia julkaisevan Sanoma Oy:n suurin yksittäinen omistaja Antti Herlin yritti soittaa tasavallan presidentti Sauli Niinistölle kello 17.44. Juuri Niinistö oli julkistanut edellisenä päivänä tiedon siitä, että Helsingin Sanomien toimittajia epäillään vakavasta rikoksesta, joka asettaa Suomen turvallisuuden ja maanpuolustuksen vaaraan. Yrittikö Herlin vaikuttaa presidenttiin? On ottettava huomioon, että tuolla hetkellä puolustusvoimain salaiset asiakirjat, jotka oli hankittu laittomasti, olivat vielä Helsingin Sanomien hallussa. Lisäksi Herlin ei ole kuka tahansa, vaan Suomen varakkain yksityishenkilö, yli kolmen miljardin euron omaisuudellaan. Mikä oli Herlinin puhelinsoiton tarkoitus? Sitä ei tiedetä, koska Herlin on kieltäytynyt lausumasta asiasta mitään. Päätös kotietsinnän tekemisestä tehtiin 40 minuutin sisällä Herlinin puhelinsoiton jälkeen. Kello 18.24 KRP ilmoitti Halmiselle, että hänen kotiinsa tehdään kotietsintä. Näin KRP raportoi kotietsinnän aikataulusta ja tapahtumien kulusta:

Palataan vielä Halmisen kertomukseen siitä, että hänen vasaroidessaan tietokonettaan, se syttyi palamaan. Voiko tähän kertomukseen luottaa? Eikö todennäköisempää ole se, että tietoturva-asiantuntijanakin tunnettu Halminen yritti itse tuhota tietokoneensa ja sen tiedot polttamalla ja vasaroimalla? Välttääkseen seuraamukset hän kertoi poliisille, että tietokone syttyi vahingossa palamaan vasaroinnin tuloksena. Mutta miksei hän yrittänyt polttaa sitä jossakin muualla, kuten esimerkiksi metsässä, puistossa tai kaatopaikalla? Miksi juuri kotinsa kellarissa? Ilmeisesti Halmisella oli todella kiire, ja se saattoi johtua todennäköisimmin siitä, että joku käski häntä tuhoamaan aineiston. Ehkä Halminen ei ollut koko aikaa kotonaan, ja kiirehti kotiin tuhoamaan tietokoneensa, tai ehkä hän haki tietokoneen jostakin.

KRP epäilee raportissaan, että juuri Halmisen hallussa on enemmänkin sotilastiedustelun salassa pidettävää materiaalia. Samalla KRP katsoo, että Helsingin Sanomat aikoi julkaista sitä myös lisää.

Tietokonettaan vasaroidessaan Laura Halminen asetti itsensä mitä suurimmissa määrin epäilyksen alaiseksi. Se jatkui, kun Halminen oikeudessa yritti estää häneltä takavarikoitujen materiaalien tutkimisen. Halmisen mukaan ne sisältävät lähdesuojan alaista tietoa, mutta poliisin mukaan kysymys on laittomasti hankituista salassa pidettävistä tiedoista, jotka vaarantavat Suomen turvallisuuden. Näin poliisi näyttää katsovan, ettei aineistolla ole mitään journalistista merkitystä ja asettaa samalla kyseenalaiseksi koko Helsingin Sanomien artikkelin. Mikä sen tarkoitus siis oli? Halminen myös vaati esineiden palauttamista, koska ne ovat hänen työvälineitään. Poliisi suorastaan ihmetteli, miksi Halminen pitää hajalle vasaroimaansa tietokonetta työvälineenään, joka pitäisi palauttaa.

Omituinen yksityiskohta on myös Halmisen mustakantinen muistivihko, jonka poliisi otti talteen kotietsinnän yhteydessä. Senkin Halminen vaati palauttamaan, koska se on työväline, mutta poliisi päätti kohdistaa esitutkinnan myös siihen. Keskusrikospoliisin pöytäkirjassa oli salaperäinen virhe, koska ensin muistivihkoa ei pidetty tärkeänä, mutta sitten se lisättiinkin tutkittavien artikkeleiden joukkoon. Herää kysymys, mitä mustakantinen vihko sisältää ja miksi poliisin mielenkiinto kohdistui siihen? Onko vihossa tietoa yhteyksistä ja yhteyshenkilöistä? Mistä Halmista loppujen lopuksi epäillään?

Sekä käräjä- että hovioikeus ovat pitäneet kotietsintää aiheellisena ja antaneet poliisille vihreää valoa Halmisen materiaalien tutkimiseen. Tämä tarkoittaa, että myös tuomioistuimet asettavat Helsingin Sanomien artikkelin journalistisen merkityksestä kyseenalaiseksi. Kyse ei siis ole journalismista vaan jostakin muusta. Lokakuun loppupuolella 2018 Helsingin hovioikeus päätti, että Halmisen kotiin tehty kotietsintä oli laillinen ja poliisilla on oikeus tutkia Halmisen luota talteen otettu materiaali. Halminen kuitenkin panee edelleen hanttiin ja valittaa korkeimpaan oikeuteen. Kotietsinnästä on siis kulunut jo yli vuosi, mutta tutkintaa ei ole vielä päästy edes kunnolla aloittamaan. Varsinaiset syylliset ovat varmaankin jo livahtaneet karkuun ja rikoksia muutenkin ehditty peitellä.

Kaikesta päätellen Halmiselta takavarikoitu materiaali on todella tulenarkaa, kun hän vasaroinnin lisäksi yrittää kaikin keinoin estää sen tutkimisen ja asian selvittämisen sekä viivyttää prosessia vuositolkulla. Mutta toimiiko Halminen yksin? Kuka haluaa jarruttaa juttua?

Totuutta emme koskaan saa tietää, koska asian mahdollinen oikeuskäsittely julistetaan todennäköisesti kokonaan salaiseksi. Mutta kuka on Laura Halminen, kenelle hän työskentelee ja miksi hänen kotonaan oli Suomen turvallisuudelle vaarallista aineistoa, jota hän yritti hävittää kotinsa kellarissa?

 

 

 

1 KOMMENTTI

  1. The root of your writing while appearing reasonable in the beginning, did not sit well with me personally after some time. Someplace throughout the paragraphs you actually managed to make me a believer unfortunately just for a very short while. I nevertheless have a problem with your jumps in assumptions and one might do well to help fill in those breaks. When you can accomplish that, I would surely be fascinated.

Kirjoita kommentti

Please enter your comment!
Please enter your name here