Oulun raiskausten viimeaikaiset uhrit alakouluikäisiä tyttöjä!

Aikaisemmin poliisi on ilmoittanut, että marraskuussa julkisuuteen tulleen joukkoraiskauksen uhri on vanhempi kuin kymmenvuotias, mutta alle 15-vuotias. Nyt on ilmennyt, että tyttö oli alakouluikäinen, ja marraskuussa tapahtuneiden kahden muun raiskauksen uhrit ovat myös olleet alakouluikäisiä.

Sanomalehti Kaleva kirjoittaa tänään, että Oulussa marraskuussa pääasiassa sosiaalisen median kautta julkisuuteen tullut joukkoraiskaus on poliisin mukaan poikkeuksellinen, sillä useat Oulussa asuneet ulkomaalaistaustaiset miehet ovat kohdistaneet kantasuomalaiseen alakouluikäiseen tyttöön seksuaalista hyväksikäyttöa useiden kuukausien ajan.

’Alakouluikäinen’ tarkoittaa tyypillisesti enintään 12-vuotiasta lasta.

”Se on äärimmäisen törkeä alaikäiseen kohdistunut tekokokonaisuus. Vastaavaa ei ole tullut aiemmin urani aikana vastaan, kuvailee Kalevalle tilannetta Arto Karnaranta, Oulun apulaispoliisipäällikkö, joka on toiminut poliisina lähes 38 vuotta.

Tapauksen tiimoilta on viime viikon keskiviikkona vangittu seitsemän epäiltyä, mutta hyväksikäyttörinkiin on voinut kuulua enemmänkin henkilöitä. Tekijöistä yksi on yli 30-vuotias. Muut ovat iältään 20-30 -vuotiaita.

Lapsen hyväksikäyttö tapahtui oululaisessa yksityisasunnossa.

Kaksi muuta tapausta, joissa olivat myös uhreina alakouluikäiset tytöt, mutta eri miehet tekijöinä, tapahtuivat Tuiran kaupunginosassa ulkotiloissa marraskuun 16. ja 17. päivinä. Poliisi ei kertonut Tuiran tapauksista julkisuuteen.

Rikosylikomisario Markus Kiiskinen kertoo Kalevalle, että seksuaalirikosjutuista tiedottaminen liian varhaisessa vaiheessa voi pahimmillaan johtaa rikostutkinnan vaarantumiseen.

Ylelle Kiiskinen kertoo, että poliisilla on joukkoraiskaustapaukseen liittyen lisääkin epäiltyjä, jotka ovat iältään 20–30 -vuotiaita Oulun alueella asuvia ulkomaalaistaustaisia miehiä, jotka ovat keskenään tuttuja.

Oulussa on käynnissä raiskausaalto, sanoo poliisi mitä tahansa. Oulun yliopistollisen sairaalan yhteispäivystyksessä kaksi miestä raiskasi 14. marraskuuta päivystykseen tulleen naisen sairaalahuoneessa. Emmekä tiedä, kuinka paljon on tapauksia, joista ei ole tihkunut tietoa julkisuuteen.

Vuonna 2017 kolmeen seksuaalirikokseen syyllistynyt syyrialainen Raed Al Mustafa vaati Helsingin hovioikeudessa kevennystä käräjäoikeudessa saamaansa 3,5 vuoden vankeuteen vedoten muun muassa kulttuurieroihin. Helsingin Sanomien mukaan kahdesta raiskauksesta ja yhdestä raiskauksen yrityksestä tuomittu mies kertoi oikeudelle uskoneensa, että Euroopassa voi ”vapaasti harrastaa seksiä”.

Suomeen tuli pääasiassa ”kulttuurierojen maista” muutama vuosi sitten pitkälti yli 30 000 lisääntymisikäistä muslimimiestä, siis kyseessä olevista ”eri kulttuureista”. Vaatimuksista huolimatta Ruotsin vastaista rajaa ei suljettu, ja nyt tyttölapset maksavat poliitikkojen piittaamattomuudesta.

Ensi vuonna on eduskuntavaalit. Hallituksessa oli kolme puoluetta, jotka tietoisesti pitivät rajat auki.

Lähteet: Kaleva, Yle, MTV, IS, HS

13 KOMMENTIT

    • Tätä se Stubb halusi ja suositteli suomalaisille kerotmalla, että monikulttuurisuus on rikkautta. Orpon mielestä maahan tunkeutuvien motiivien epäily oli rasismia (varsin päätön lausahdus). Hallitus kumarteli matuille ja pyllisti suomalaisille lähettämällä armeijan kantamaan matujen laukkuja niiden saapuessa rajan yli. Koko touhu on niin päätöntä ja syvää valehtelua, että rehellisen ihmisen on melko mahdoton uskoa moiseen valheellisuuteen.

  1. Joha tuosta on ihan oikeuden päätös, että kymmenen vuotias osaa päättää kenen kanssa ja kuinka paljon harrastaa seksiä. Ei nyt ruveta rasisteiksi ja halvenneta oikeuden päätöstä.

    Perinteinen kenntäoikeus toteaisi, tekovälineet tuomitaan valtiolle… Vaan ei multicyltyyri euroopassa.

  2. Tämän takia EU-YK-satanistit juuri 62 miljoonaa matua Suomeenkin pakottaavat Maa on saatava täysin tappaja-raiskaaja roistojen valtaan. Liäksi huumeita ja ajokortteja myönnetään aivan holtittomasti. Matuille taksilupia, jolloin humalaisia naisia on helppo raiskailla.Ilmaiset piikitys baarit ja ilmaiset humeet, niin jihadistit innostuvat vielä enemmin teurastamaan ja raiskaamaan suomalaisia. Siten suomi alistuisi nwo tytranniaan suurena pellastajana. Vielä pakkorokotuksia jopa 1-vuotiaille, rokotteisiin voidaan sekoittaa elohopeaa ja alumiinia ym. kuten jo kärähtivät Suomessakin narkolepsiabuumin aiheuttamisesta. Näin saadaan autistisia lapsia joista kasvaa vajakkeja, sitten hyväyskoisia suvakkeja. USAssa kouluisa joissa rorkotuspakko, moninkertainen määrä autistisia laapsia kuin vapaaehtoisissa kouluissa. Ja kaikki tähtää valkoisen rodun tuhoamiseen, ja tilalle sekarotuisia mulatteja, kuten EUn perustaja Kalergi jo suunnitteli.