Pääministeri Rinne ja Googlen toimitusjohtaja kertoivat jätti-investoinneista Suomeen

Pääministeri Antti Rinne ja Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai tapasivat perjantaina Helsingissä. Yhteisessä tiedotustilaisuudessa pääministeri Rinne ja toimitusjohtaja Pichai kertoivat uutisia Googlen jätti-investoinneista Suomeen

”Tämä on erinomainen uutinen Suomelle. Hallitukseni työskentelee sen eteen, että Suomeen saadaan lisää investointeja. Googlen tänään julkaisema investointisuunnitelma Suomeen ja Eurooppaan on merkittävä. Suomessa se tarkoittaa 600 miljoonan investointia Haminan datakeskukseen ja lisäksi kahta tuulivoimaprojektia, jotka tulevat tuottamaan 250 megawattia puhdasta sähköä. Nämä investoinnit jälleen osaltaan osoittavat, että Suomi on erinomainen kohde investoida”, pääministeri Rinne sanoi.

”Meidän vahvuuksiamme ovat vakaus ja turvallisuus, korkea osaaminen, hyvin toimiva ja tehokas hallinto ja korkea luottamus yhteiskunnassa. Nämä ovat merkityksellisiä tekijöitä kansainvälisessä kilpailussa investoinneista. Niitä haluamme myös vahvistaa. Hallitukseni uskoo siihen, että kun olemme mukana osana globaalien ilmiöiden ja megatrendien ratkaisuja, syntyy kestävää talouskasvua. Siksi panostamme osaamiseen ja koulutukseen.”

”Suomi on hyvä esimerkki siitä, miten internetin avulla saadaan aikaan taloudellista kasvua. Odotamme innolla vuosien yhteistyötä Suomen hallituksen kanssa ja yhdessä varmistamme kestävän digitaalisen talouden hyödyt”, toimitusjohtaja Pichai sanoi.

Pääministeri Rinne kertoi, että investoinnin lisäksi hän kävi Googlen toimitusjohtaja Pichain kanssa hyvän keskustelun digitalisaatiosta, digitaalisesta taloudesta, osaamisen kehittämisestä ja ilmastokysymyksistä.

”Sain kuulla, että tuulivoimainvestointien jälkeen päästöttömän sähkön tuotanto vastaa lähes kokonaan Suomen datakeskuksen sähkönkulutusta. Olen tyytyväinen siitä, että ilmasto on otettu tosissaan tässä suunnitelmassa.”

Lähde: Valtioneuvoston tiedote

Kirjoita kommentti

Please enter your comment!
Please enter your name here