Ranskan sisäinen turvallisuus huononemaan päin

Ranskan entinen turvallisuusjohtaja Bernard Squarcini oli haastateltavana RT:n SophieCo show’ssa. Hän korosti haastattelussa, että Ranskassa koetaan huomattavaa turvattomuutta. Suurin pelko on kasvussa olevassa terrorismin uhassa. Erilaisia uusia menetelmiä olisi hänen mukaan kehitettävä taistelussa terrorismia vastaan.

Squarcini paljasti, että militanttisten tahojen suunnittelmat soluttautua maahan massiivisen laittoman maahanmuuton mukana on haastanut EU:n ydinperiaatteita vaapaan liikkumisen osalta. Hän toteaa myös, että tämä on aiheuttanut poliittisia ongelmia Euroopalle pakottaen Italian kaltaisia maita sulkemaan rajansa, koska Italiassa on koettu turvattomuutta massasiirtolaisuuteen liittyen.

Squarcini sanoo myös, että Pariisi ei aio ryhtyä vastaavanlaisiin radikaaleihin toimiin kuin mitä mihin Yhdysvalloissa on ryhdytty rakentamalla muureja.

Hän nostaa esiin myös uudenlaisen ongelman terrorismiin liittyen. Näyttäisi, että nykyisin terroristit eivät tarvitsisi vuosia kestävää koulutusta, koska radikalisointi ja oppiminen voi tapahtua missä vaan perheyhteisön sisällä. Asian tekee hänen mielestään erittäin vaaralliseksi se, että kyseinen kehitys voi tapahtua viikoissa.
Tästä syystä turvallisuusviranomaisilla on huomattavasti haastavampi tehtävä edessä – olisi kyettävä ikäänkuin ajatuspoliisina arvioimaan etukäteen yksilön mahdollista taipumusta ja kykyä syyllistyä rikokseen.

 

Lähde: RT

Kirjoita kommentti

Please enter your comment!
Please enter your name here