Suomen Kansa Ensin puolue hakee menetetyistä puoluetuista korvauksia oikeuden kautta 720 000 euroa

Suomen Kansa Ensin ”puheenjohtaja” Marco de Wit hakee yhdessä avopuolisonsa Mari Kosonen kanssa menetetyistä puoluetuista korvauksia oikeuden kautta. Oikeudessa käsitellään moitekannetta joka on tehty 29.12.2018 pidetystä jäsenkokouksesta jonka kantaja on Riikka Salmi. Oikeus on aikaisemmin asettanut puolueen toimenpanokieltoon moitekanteen johdosta. Toimeenpanokielto ei estänyt puoluetta osallistumasta Eduskuntavaaleihin.

Suomen Kansa Ensin sai Eduskuntavaaleissa koko maassa reilut 2000 ääntä.

De Wit ja Kosonen on allekirjoittaneet vastineen mikä on jätetty oikeudelle 10.4 joka pitää sisällään korvausvaatimuksen jonka kokonaissumma on 762 500 euroa.

Vastineessa todetaan korvausvaatimuksien osalta seuraavasti:

”Toimeenpanokiellon seurauksia:
– Puolueen yleinen toimintakyky kärsi merkittävästi.
– Puolueen pankkitilien käyttöoikeudet peruttiin. Puolueen vaalirahoituksen keräys estyi.
– Puolueen vaalimainosten rahoitus estyi.
– Puolue ei pysty palkkaamaan asianajajaa hoitamaan tätä kanneasiaa, jolloin puolueen vapaaehtoistyöntekijät ja ehdokkaat joutuvat käsittelemään sitä ja puolueen vaalityö kärsii entisestään. Puolueen maine kärsi merkittävästi. Ja kaikki tapahtui juuri ennen eduskunta- ja eurovaaleja. Kaikki haitat ulottuvat myös tuleviin eurovaaleihin. Toimeenpanokielto vahingoitti puolueen vaaiityötä merkittävästi, ja siten vaikutti ja vaikuttaa peruuttamattomasti myös vaalien tuloksiin.
Vaadimme Riikka Salmea korvaamaan puolueelle aiheettoman toimeenpanokiellon kuluja ja vahinkoja 762 500 €.

Erittely korvattavista kuluista ja vahingoista:
– puolueen rahankäytön estämisestä välittömästi koituneet vahingot, tileillä jäädytettynä olleen summan verran, 2 500 € (summa on arvio, koska puolueella ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta tarkistaa summan suuruutta),
– puolueen vaalikampanjan kulujen kattamiseen tarkoitetun rahankeräyksen ja myynnin estämisestä koituneet arvioidut tappiot 20 000 €,
– puolueen toimintakyvyn ja maineen vahingoittamisesta 20 000 € ja lisäksi
– yhdestä kansanedustajapaikasta puolueelle arvioidun seuraavan eduskuntakauden puoluetuen verran 4*180 000 € = 720 000 €.”

Asiaa käsitellään tänään AD-nettiradiossa noin klo 19:00. Lähetys alkaa jo klo 18:00 Lähetyksen voit kuunnella https://nettiuutiset.fi/radio/

Lue myös mikä johti moitekanteeseen.

Suomen Kansa Ensin -puolueen laiton jäsenkokous – Tämä oli härski näytelmä!

Juha Korhonen

23 KOMMENTIT

  1. No nyt se selvis et mistä tässä huonossa vitsissä oli kyse, pikkuhitler de wit halus rahaa.

    • Mihinkähän tarkoitukseen ajattelit pikkuhitlerin tarvitsevan rahaa, kun ei saa mitään puoluetukea vaaleihin?

        • Puolueen rahoja ei voi käyttää muuhun, kuin puolueen asioihin. Omakylä oli erään striimin huulenheitto maidanin aikoina ja näköjään sitä jankataan. Kaikki toki kaivetaan.
          Jos se nyt muutamasta tonnista on kiinni, niin voin vipata rahaa jo se sitä on kiinni.

  2. Jos esim kokoomukseen kohdistuisi samanlaista häirintää, niin juttu menisi läpi heittämällä.

    • mika vitun hairikointi oikeus on kattonut kaksi kertaa etta kanteelle on perusteet eli ei mitaa hairintaa ole tapahtunut ja mista se kuvittelee etta olis saanut ne aanet yhelle Kansan edustajalle kun koko maasta vaan sai 2000 aanta 19 ehdokasta marko sai huimat 300 ?

      • Häirintä ja trollaus vaikuttaa ääniin. Se on sitä vaaleihin vaikuttamista. Ihan sama onko ääniä yks, tai kaks, niin onhan puolueen toimintaa häiritty.
        Korhosen ja Myllärin korvista savu nousee, ja hyvä niin…Saadaan kivaa striimiä kummaltakin.

          • Eli Marco on velkaa 161 x 180000€, maksuaikaa 2 kk. Pieni hinta vaalivaikuttelusta. Mitähän kivaa PS aikoo ostaa noilla rahoilla.

  3. Mitkä neljä kansanedustajaa? Marcon hörhöosasto sai näköjään 2000 ääntä. Parempi siirtyä telttailemaan lähimetsään.

    • Luulen että tuo neljä tarkoittaa eduskuntakauden kestoa eli neljä vuotta.

      Naurettava juttu joka tapauksessa kun ei yksikään mennyt läpi, ei ollut lähelläkään. Ei Marcoa voi ainakaan liian vaatimattomaksi sanoa 😀

  4. Kuinkas noiden ministeripalkkioiden kanssa? Ja kansanedustajia piti tulla 5-6, heidän palkkiot nyt ainakin on maksettava. Puoluetukikin noin alimitoitettu, kovin on Marco ja Mari kohtuullistaneet nyt.

    Voi olla vanhaa tietoa, että kansanedustajan palkkio on 6407€/kk, sillä mennään. Keskimäärin SKE sai siis 5,5 kansanedustajaa, jos sabötääshikorjausmuunnin otetaan käyttöön. Kausi on 48kk/4v. Puoluetuki 180000€/edustaja/vuosi. (Unohdetaan ministerit tällä kertaa.)

    Palkkiot: 6 407 x 5,5 x 48 = 1 691 448
    Puoluetuki: 180 000 x 5,5 x 4 = 3 960 000
    Yhteensä: 5 651 448€ on Riikka velkaa. Tulos: aika hurjaa lottokupongin täyttöä tiedossa.

    Voi olla, että laskin väärin, tai joku luku ei ole ajantasainen/muuten vaan oikein. Mari korjatkoon.

  5. Ottamatta kantaa mitä de Witt on kokenut, voin sanoa että pikkupuolueita ei mediassa kohdella oikein.
    Muutos asioihin olisi tarjolla niiden kautta, mutta sitä ei mahdollisteta tasapuolisella kohtelulla.
    ”Ettei vaan mikään muuttuisi”.

  6. Normally I don’t read article on blogs, but I wish to say that this write-up very forced me to try and do so! Your writing style has been amazed me. Thanks, very nice post.

  7. Mikähän desantti tämä Marco oikein on? Se riitaantuu kaikkien kanssa ja on sodassa koko ajan omiensakkin kanssa. Miten tällainen mies voisi hoitaa demokraattista tehtävää kun se tappelee koko ajan demokraattisia päätöksiä vastaa.

    Ja samalla ihmetyttää että sillä on yhä edelleen vankka joukko seuraajia kuten Paavolla. Koko homma alkaa muistuttamaan SDP:n meininkiä jossa ollaan säälittävän yksimielisiä ja kompataan aina johtajaa. Odottaen samalla omaa vuoroa hillotolpalle.

    Ehkä Marcolle maksetaan siitä että se pitää valtaapitävien ihmisten vastaiset voimat jatkuvasti tappelemasas keskenään. Samalla vieden huomion pois siitä tilanteesta mitä maailmassa oikeasti tapahtuu.

Kirjoita kommentti

Please enter your comment!
Please enter your name here